Miten perustan sivuston

Alustan ja palveluntarjoajan valinta

wordpress.com vai wordpress.org?

Blogialustoja, julkaisujärjestelmiä ja kotisivukoneita on monenlaisia ja niihin voi tutustua esimerkiksi Vierityspalkin artikkeleissa. Minä keskityn otsikon mukaisesti WordPressiin, joten alustan valinta on jo etukäteen mietitty WordPresskin voi tarkoittaa kahta eri asiaa – wordpress.com:ssa hallinnoitavaa blogialustaa ja omalle palvelimelle asennettavaa sivustopohjaa, jonka voi maksutta ladata osoitteesta wordpress.org. Periaatteessa kummankin taustalla pyörii sama moottori, eli php-kielellä tehty WordPress -julkaisualusta, mutta WordrPress.com-blogialustalla omien lisäpalikoiden tekeminen ja täydellinen alustan hallinnointi ei ole täydellisesti mahdollistettu, joten se soveltuu parhaiten juurikin blogialustaksi, eikä sitä oikein voi mielestäni käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.

hosting-palveluntarjoajan valinta

(=web-hotelli, web-hosting, palvelintila, domain-hosting, jne…)
Kuten alustoja, myös palveluntarjoajia on lukuisia. Kannattaa vertailla ja googlettaa, mutta jos olet teettämässä kotisivujasi ulkopuolisella, kuten nyt vaikkapa minulla voi olla helpointa kysyä suosituksia ja monet sivustoja tuottavat yritykset, kuten Sivustonikkarikin, tarjoavat myös omaa hosting-palveluaan. Varo kuitenkin, ettet jää kuukausi/vuosimaksuloukkuun. WordPressin ylläpito on yksinkertaista, eikä vaadi teknistä asiantuntemusta, joten siitä ei kannata maksaa. Kohtuullinen, pienen yrityksen web-hotelli riittävällä palvelintilalla, sähköposteilla ja tarpeellisilla palveluilla maksaa 100 – 200€/vuosi. Olen suositellut yritysasiakkailleni tamperelaista Capnovaa, jolla palvelu on luotettavaa, nopeaa ja inhimillistä. Kannattaa suorittaa jonkin verran vertailua, eikä välttämättä kannata ottaa kaikkein halvinta. Lyhyt googlettaminen palveluntarjoajan nimellä ja sanalla ”kokemuksia” nostaa nopeasti varoituslipun pystyyn, jos kyseessä on epäilyttävä toimija.

Domain-nimi, eli verkkotunnus

(=sivustonikkari.fi, meidänkauppa.net, sinunsivusi.com, jne…)
Yrityksella pitää olla oma verkkotunnuksensa, se on osa brandiä ja antaa luotettavan vaikutelman. Suomessa .fi-domainit myöntää Viestintävirasto, .com, .net, .org, jne -verkkotunnukset saat helpoiten hosting-palveluntarjoajasi kautta. Jos rekisteröinti tarjotaan sinulle palveluna, ei siitä kannata maksaa liikaa. Kansalliset rekisteröintimaksut ovat korkeintaan parikymppiä vuodessa ja nimipalvelimen hallinnointi on kertaluonteinen juttu, eli pidä huolta ettei sinulle esitetyissä hinnoissa ole ilmaa. Huomioi myös, että .fi-päätteiden rekisteröinti Suomessa tapahtuu syyskuusta 2016 lähtien vain palveluntarjoajan kautta. Nykyään on tarjolla myös useampikirjaimisia verkkotunnuksia, kuten .info, .vodka ja lisäksi domain nimissä voi käyttää myös esim. skandinaavisia kirjaimia. Koska joissain tapauksissa tuki ääkkösille voi vielä ontua, kannattaa kuitenkin varata aina myös ilman ääkkösiä kirjoitettu domain ja hoitaa uudelleenohjaus (esim: kiinteistönvälityspalvelu.fi –> kiinteistonvalityspalvelu.fi). Vuositasolla kustannus on minimaalinen ja esimerkiksi äänimainoksen tekeminen ja oman sähköpostiosoitteen kertominen puhelimessa helpottuvat huomattavasti.

Käytännössä sivustosi on kasa tiedostoja jossain palvelimella tai pilvipalvelussa ja kun selaimen riville kirjoitetaan esimerkiksi sivustonikkari.fi lähtee se jonkin verran monimutkaisen putken kautta ratkaistavaksi nimipalvelimelle, joka osaa kertoa mihin IP-osoitteeseen sivustonikkari.fi -viittaa ja haluttu sivu avautuu selaimeen.

Siitä kun verkkotunnus on tilattu, kestää muutamasta tunnista noin vuorokauteen asti, ennen kuin selaimet löytävät sen pelkästään osoiteriville kirjoittamalla. Sivustonikkari osaa kyllä aloittaa hommat pelkällä IP-osoitteellakin, mutta verkkotunnus ja hosting-paketti olisi hyvä tilata vähintään pari vuorokautta ennen kuin sivuston pystyttäminen alkaa.

Hosting-palvelupaketin tilaaminen

Yleisesti kaikki palveluntarjoajat ymmärtävät, mitä tarvitset kun tilatessasi sanot, että aiot asentaa palvelimelle WordPressin. Jotkut jopa asentavat sen valmiiksi maksutta, jos näin ei ole selitän alla lyhyesti, mitä tarvitaan, että WordPress-asennus onnistuu. Tämän hetkiset vaatimukset löytyvät mm. osoitteesta: wordpress.org/about/requirements jonka voit linkittää viestissä palveluntarjoajallesi jos he teeskentelevät etteivät ymmärrä… (ja siinä tapauksessa suosittelen vaihtamaan hosting-palvelua – ja äkkiä!).

Jos tilaat täysin uutta palvelua ja käytät esim. minun kaltaistani sivustonikkaria, kannattaa jättää palvelun tilaaminen hänen huolekseen.

 1. MySQL-tietokanta

WordPress vaatii toimiakseen tietokannan, sinne tallennetaan kaikki tuotettu sisältö, käyttäjätiedot, asetukset ja niin edelleen. Kaikkiin moderneihin hosting-palveluihin kuuluu vähintään yksi MySQL mai äs kuu äl ] tietokanta, mutta kannattaa varmistaa tilauksen yhteydessä, että se kuuluu pakettiin. MySQL on maksuton, avoimen lähdekoodin ohjelmisto, eikä sen käytöstä tule veloittaa liikoja. Kohtuullinen kustannus tietokaanan tallennustilan käytöstä ja ylläpidosta pitäisi kuulua hosting-paketin alle sadan euron vuosimaksuun, eli lue sopimus huolella…

Tilausvahvistuksessa tai muissa saamissasi tiedoissa tulee näkyä: Tietokannan nimi (database name, table name), käyttäjätunnus (user, username), salasana (password, pass, pwd) ja tietokantapalvelimen osoite (host, address, server). Nämä tarvitaan ehdottomasti WordPressin asennusvaiheessa.

2. Riittävän tuore PHP-versio

Tämä menee jo hiukan teknisemmäksi, mutta WordPress vaatii toimiakseen tuoreen version PHP-ohjelmointikielestä, uusimmat versiot ovat tietoturvallisempia ja optimoidumpia. Tällä hetkellä PHP-versio 5.6 on riittävä, mutta suosittelen ehdottomasti vähintään 7.0-versiota, tietoturvan vuoksi.

3. FTP-tunnukset

FTP on siirtoprotokolla, jonka avulla siirrät WordPress -ohjelmiston palvelimelle. Sen lisäksi sivustonikkari tarvitsee sitä todennäköisesti rakentaessaan internet-palveluasi. Jotkut hosting-palvelut yrittävät tarjota vain niin sanotun cpanel/control panel -yhteyden tiedoston siirtoon ja mahdollisesti veloittaa FTP:stä lisämaksua. Älä suostu tähän ja valitse toinen palveluntarjoaja, jos FTP-tunnuksia ei tipu maksutta.
Tilausvahvistuksessa tai muissa saamissasi tiedoissa tulee näkyä: FTP-osoite (URL, server, host), käyttäjätunnus (user, username) ja salasana (password, pass, pwd).

4. Sähköpostilaatikot

Tämä viimeinen kohta ei sinällään liity WordPressiin, mutta samalla kun tilaat hosting-palvelua, ota ihmeessä käyttöön itsellesi omalla domainnimelläsi olevat sähköpostiosoitteet (esim: [email protected]). Muista myös pyytää riittävän suuri tallennustila. Käytännössä nykyaiksia pilvipalveluja tarjoava yritys ei veloita sähköpostilaatikoista tai niiden tallennustilasta mitään ylimääräistä, jos lisähintaa pyydetään, ota asia puheeksi ja vaihda palveluntarjoajaa, jos hinta on liian kova – levytila on ainoa järkiperuste hinnalle, ei postilaatikoiden määrä. Samalla voit tilata omalla domainnimelläsi toimivan lähettävän sähköpostin, eli SMTP-palvelimen. Periaatteessa senkään ei pitäisi maksaa ylimääräistä, mutta muutamia euroja vuodessa siitäkin voi maksaa. Oman SMTP-palvelimen hyöty on siinä, ettei sinun tarvitse tietää matkustaessasi, mikä on kulloisenkin langattoman verkon lähettävän palvelimen osoite  vaan voit lähetellä läppäriltäsi tai älylaitteeltasi sähköposteja riippumatta siitä, missä olet, ilman kalliita ulkomaan mobiilidatamaksuja (kunhan olet kytkettynä langattomaan verkkoon).

Tarvittaessa kannattaa pyytää tutun tekniikkavelhon apua sähköpostilaatikoittesi asetusten määrittämiseen, jos POP, IMAP, SMPT, SSL, TSL, portit sun muut termit alkavat ahistaa. Muista kuitenkin, että jos pyydät apua henkilöltä, joka tekee tämänkaltaista hommaa työkseen, ettet sinäkään omaa työtäsi ilmaiseksi tee – tarjoa vähintään kahvia tai kaljaa

Mitkä tunnukset sivustonikkari tarvitsee?

Jos sinulla on jo ennestään sivusto ja löydät kaikki tunnukset (tai olet tilannut ne uudestaan) ja sivustonikkarisi kyselee tunnareita, tarkoittaa hän seuraavanlaista settiä:

FTP-tunnukset

  • ftp-palvelimen osoite
  • käyttäjätunnus
  • salasana

Tietokannan (MySQL) tunnukset

  • tietokannan nimi
  • käyttäjätunnus
  • salasana
  • tietokantapalvelimen osoite

Jos näitä ei millään löydy, mutta sinulla on tunnukset cpanel/control panel/hallintapaneeliin, pitäisi osaavan tekniikkavelhon pystyä niidenkin avulla kaivamaan ylllä olevat tiedot. Nyt pitäisi kaiken olla valmiina ja siirrytään ehkä kaikkein helpoimpaan hommaan, eli WordPressin asennukseen!

Vastaa