Meitä on moneksi… Onneksi 😉

Olen törmännyt viime aikoina useisiin upeasti suunniteltuihin sivustoihin, joiden layout – ja toiminnallisuus on todella modernia ja vaikuttavan näköistä. Sivut ovat hieno toiminnallinen kokonaisuus, johon UX-designer, Web-Designer, AD ja muut luovat ammattilaiset ovat panostaneet osaamistaan olan takaa – mutta…

Joskus tuntuu siltä, että vaikuttava, luovasti visuaalinen ulkoasu ja modernisti toteuttu toiminnallisuus menevät hiukan käytettävyyden edelle. Siis kyllähän me nettinatiivit osaamme kaivaa tiedon esille. Ei ole niin väliä, miltä mahdollinen valikko näyttää, onko sitä ollenkaan ja vieritetäänkö sivua ylös/alas  – vai vasen/oikea -suunnassa vai vieritetäänkö ollenkaan. Mutta kuka on kyseisen sivuston yleisin käyttäjä? Voidaanko olettaa, että hän osaa käyttää näitä innovatiivisia ja interaktiivisia ratkaisuja?

Suunnittelussa kannattaisi kenties lähteä siitä millaisia sivustoja tyypillinen käyttäjä on tottunut käyttämään. Jos suunnitellaan palvelua eläkeläisille, pitää pyrkiä rauhalliseen ulkoasuun, selkeään asetteluun, jossa perusasioita, kuten valikoita ei ole lähdetty muuttamaan tunnistamattomaksi. Jos taas kohderyhmänä ovat lapset, on vekkuli interaktio ja ehkä jopa äänien käyttö hauskaa ja koukuttavaa. Yleiskäyttöisillä sivuilla voisi ajatella, että tarjotaan useampia eri vaihtoehtoja saman toiminnallisuuden suorittamiseen, että jokaiselle olisi joku tuttu ja turvallinen tapa tarjolla.

Yleisesti ottaen pidetään kai aika selvänä sitä, että jos sovellus tai sivusto vaatii käyttöohjeen, jotain on pielessä. Toimintojen pitäisi olla yksinkertaisia ja itsestäänselviä käyttää juuri hänelle, jolle toiminnot on tarkoitettukin. Siksi pitäisi sekä tilaajan, että sivustonikkarin tai mainostoimiston jo suunnitteluvaiheessa pysähtyä miettimään miten homma avautuu käyttäjän näkökulmasta. Ja jos ei kumpikaan osapuoli kuulu varsinaiseen kohderyhmään, kuten hyvin usein on tilanne, pitää asiaa tutkia käyttäjien parissa tarkemmin.

Internet on nykyään periaatteessa kaikkien mahdollisten ryhmien käytössä – muistammeko me aina sen?