Digimarkkinoinnin luento TAMKilla onnistui yli odotusten!

Digimarkkinointikurssi TAMK 2016 kuva salista
137 oppilasta kuunteli korvat höröllä…

Sivustonikkari kävi TAMKissa vierailemassa. Yli satapäinen yleisö kuunteli herkeämättä jakamiani kultajyväsiä 😉

Oli todella mukava kokemus olla pitkästä aikaa auditorion edessä heittämässä kalvosulkeisia. Luennon aiheena oli digimarkkinoinnin perusteet ja olin kutsusta vierailevana luennoitsijana Tampereen ammattikorkeakoulussa. Yleisö koostui opiskelijoista, jotka tuntuivat olevan kiinnostuneita aiheesta, olivat hyvin mukana ja esittivät jopa kysymyksiä. Luento kesti kolme tuntia, joka oli vain kaksikymmentä minuuttia pitempään, kuin minun ääneni, joka alkoi loppua kohden jo hieman rahista. Selvästikään en ole harrastanut julkista esiintymistä hetkeen. Toivottavasti pääsen rutinoitumaan uudestaan, sillä tämä oli oikeasti hienoa!

Kokeilin ensimmäistä kertaa interaktiivista kommentointia kotisivujeni kautta. Palikka oli totetutettu WordPressin vakiokommentointitoiminnon kautta ja se kesti oikein hyvin luennon aikana. Pystyin seuraamaan ja vastaamaan kommenteihin interaktiivisesti, kun asensin Chromeen AutoRefresh -lisäosan, jonka asetin lataamaan sivun uudelleen 45 sekunnin välein.

Kun lopussa opettaja kehoitti kaikkia käymään antamassa yhden lauseen mittaisen arvostelun, kaatui WordPress luonnollisesti, koska hosting-palveluni käyttäjäraja on 20 yhtäaikaista säiettä ja oppilaita oli 137…

Eli tästä opimme kaksi asiaa:

  1. TAMKin opiskelijat ovat huippusakkia
  2. Palautteeseen kannattaa käyttää siihen tarkoitettuja, ilmaisia palveluja, kuten Polldaddy…

Nyt on palautelomake avattu ja seuraavaksi odotellaan tuomiota.